”VEKKI”

Arkkitehtuurikutsukilpailu, kunniamaininta

KAUPUNKIKUVA JA ARKKITEHTUURI

Uusi Seniorikeskus täydentää Albatrossin Palvelukeskusta luoden uuden eheän palvelukorttelikokonaisuuden, joka liittää täydentyvän kaupunkirakenteen osaksi Vuosaaren keskustatoimintoja. Kortteli toimii näkymien päätteenä sekä Bertha Pauligin kadun että Aurinkolahden puistotien suunnista. Paahtajanaukion pääsisäänkäynnin lisäksi myös Kahvikuja saa osansa valoisaan suuntaan avautuvasta ravintolasta. Jalankulkureittien ympäröimä seniorikeskuksen katutason toiminta avautuu kaikilta sivuiltaan kadulle kaupunkitilaa elävöittäen. Myös Palvelukeskuksen läpi Kahvikujalta Paahtajanaukiolle johtava jalankulkuyhteys muodostaa sisätorien jaksottamaa kiinnostavaa julkista kaupunkitilaa.  

Nykyinen Kauppakeskus Columbuksen ja Albatrossin välinen yhdyskäytävä on korvattu katetulla ulkoyhteydellä mahdollistaen asemakaavassa korttelin pohjoispuolelle esitetyn kävely-yhteyden toteutumisen.

Uuden korttelin arkkitehtuuri on arvokasta, selkeää ja pelkistettyä. Katujulkisivut ovat puhtaaksimuurattua poltettua valkoista tiiltä, jota nyansoidaan asuinhuoneiden ikkunoiden ja parvekkeiden lämpimillä puuosilla sekä niihin liittyvillä kukkalaatikoilla. Korttelin jalustaosa erottuu tiiliverhottujen massiivisten pilarien reunustamalla arkadilla selvästi ylemmistä kerroksista ja suuret lasipinnat tekevät palvelukorttelin toimintoja jalankulkijoille näkyväksi. Seniorikeskus huokuu ympäristöönsä hyvinvointia ja lämpöä ulos ja kutsuu sisäänsä tutustumaan.

Nykyisen palvelukeskus Albatrossin arkadi jatkuu visuaalisena ja toiminnallisena aiheena uuden Seniorikeskuksen kivijalassa liittyen samalla korttelin länsipuolelta alkavan Päiväntasaajakorttelin julkisivumaailmaan. Katujulkisivujen hienovaraisilla taitteilla korostetaan pääsisäänkäynnin näkyvyyttä ja inhimillistetään umpikorttelin mittakaavaa. 

Pihajulkisivu on kivisen katujulkisivun vastakohta. Se on voimakkaan taitteinen, kauttaaltaan puulla verhottu lämmin sekä melulta ja tuulelta suojattu. Puulla verhottu julkisivu saa vanhetessaan muuttua arvokkaasti hopeanharmaaksi. 

Ilmanvaihtokonehuoneet on kätketty katon ja polveilevan räystäslinjan alle. Ympäröiviin tornitaloihin näkyvä kattomaailma on yhtenäinen ja hallittu.


PALVELUKESKUKSEN TILAT

Palvelukorttelin ”sisäänheittotuotteet” – aula, ravintola ja kuntosali – on sijoitettu tärkeisiin kaupunkikulmauksiin auringon kiertoa seuraten. Tilava katettu pääsisäänkäynti ja aula avautuvat sekä uudelle Paahtajanaukiolle että Bertha Pauligin kadulle. Korttelin etelänurkassa ravintola kylpee auringossa koko päivän ja kaappaa jopa  auringonlaskun viimeisetkin säteet Kahvikujan terassille. Liikunta- ja kokoontumistilat muodostavat houkuttelevan tilakokonaisuuden Paahtajanaukion pohjoisosaan avaten samalla toimintaansa myös rakennuksen sisägalleriaan.

Päivätoimintatilat sijaitsevat pääsisäänkäynnin ja saattopaikkojen välittömässä läheisyydessä ja niiden ryhmätilat avautuvat Paahtajanaukion aamuaurinkoon. Ryhmätiloja on mahdollista hyödyntää myös pop-up-tiloina. 

Pääsisäänkäynniltä palvelukeskus Abatrossiin johtava sisägalleria toimii rakennuksen aulana yhdistäen kaikki palvelutilat toisiinsa. Se muodostaa liikkumaan houkuttelevan ja monikäyttöisen tilan, joka liittyy luontevasti Albatrossiin. Kahvikujalta Muistopihan kautta on lisäksi ristikkäinen sisäyhteys Paahtajanaukion pohjoisosaan, jossa sijaitsee toinen sisäänkäynti kortteliin mahdollistaen mm. liikunta- ja kokoontumistilojen käytön seniorikeskuksen ollessa suljettuna.

Muistohuone aputiloineen sijaitsee kansipihan alla Muistopihan tuntumassa. Huone on kaunis ja rauhoittava kappelimainen tila, johon valo siivilöityy kansipihan lävistävän kattoikkunan kautta. Vainajan kuljetusauto mahtuu kääntymään muistopihalla, jolloin saattoväen liikenteen ei tarvitse ristetä aulan ja julkisen kulun kanssa. Saattoväki voi halutessaan siirtyä muistelemaan vainajaa sisäpihan yhteydessä sijaitsevaan rauhalliseen kabinettiin. Muistopihaa on kaunis katsella myös ravintolasta ja Albatrossin nykyisistä toimistotiloista


SISÄPIHA

Pihasuunnittelun tavoitteena on tarjota turvallinen ja mielenkiintoinen lähiulkoiluympäristö ja ikkunanäkymä kiinteistön asukkaille. Lähtökohtana ovat olleet selkeät sisäänkäynnit ja porttikongin yhdistävä pääreitti sekä polveilevien kasvillisuusalueiden lomaan muodostuvat oleskelun ja toiminnan tilat. Pääreitti, sisäänkäynnit ja monitasoinen kasvillisuus korostetaan myös valaistuksen keinoin. Pihan toiminnan tilat koostuvat kolmesta suuremmasta ryhmätilasta ja pienemmistä oleskelun paikoista. Suuremmissa tiloissa voidaan esimerkiksi harrastaa liikuntaa tai puutarhanhoitoa ja pienemmät tilat tarjoavat suojaisia oleskelun ja kohtaamisen paikkoja. Yksi suurempi tila on katettu.

Pihan muotoilussa on kiinnitetty huomiota vaihtelevuuteen, pehmeyteen ja mielenkiintoiseen muotoon myös pihaa reunustavien asuntojen ikkunoista tarkasteltuna. Houkutteleva pihanäkymä rohkaisee huonomminkin liikkuvaa ulkoiluun. Tavoitteena on ollut yhdistää mahdollisimman paljon vihreyttä mielenkiintoisiin toimintamahdollisuuksiin ja huollettavuuteen. Pihan materiaalit jatkavat rakennuksen materiaalimaailmaa, jossa puu tuo lämpöä kosketettaville pinnoille ja lämminsävyiset betoni- ja luonnonkivipinnat kestävyyttä reunoihin ja kulkupinnoille. Jotta tiivis piha palvelisi mahdollisimman monipuolisesti erilaisia käyttäjiä, rohkaistaan pihaa varustettavaksi mahdollisuuksien mukaan liikuteltavilla toimintaa tukevilla välineillä ja kalusteilla. Tämä mahdollistaa myös pihan toimintojen joustavan kehittämisen tulevaisuudessa.


RAKENTEET

Rakennus toteutetaan sen hiilijalanjälki minimoiden pääosin puurunkoisena. Rakennusrungon mitoitus perustuu asuinhuoneiden modulijakoon, kellarikerros on betonirakenteinen ja muut kerrokset puupilari-palkkirakennetta jäykistävin CLT-seinin. Toistuvissa asuinhuoneiden toteutuksessa selvitetään clt-tilaelementtien käyttömahdollisuuksia. Katujulkisivujen tiiliverhouksella vähennetään huoltotarvetta ja parannetaan vaipan ääneneristävyyttä liikennemelua vastaan. Suojaisalla sisäpihalla julkisivut tehdään kokonaan puuverhottuina. Julkisivujen puupinnoissa käytetään huoltovapaata kotimaista puuta. Rakennuksen runko on helposti toteutettavissa myös kokonaan betonisena.


LAAJUUSTIEDOT

Bruttoala 18 300 brm² 

Kerrosala 16 200 kem²

Arvostelupöytäkirja

Tiimi

Collaboratorio: Paula Leiwo, Kristiina Kuusiluoma, Martino De Rossi, Emma Savela, Agnes Jarmund
AFKS: Juha Salmenperä, Jaakko Keppo, Jari Frondelius, Anna Pekkarinen
Maisemasuunnittelu: Mikko Vekkeli

Alikonsultit

Operavisual ja Framax, ulkoperspektiivit